perjantai 10. heinäkuuta 2015

kesäpäivä Disneylandissa

Noniin täällä sitä taas ollaan, omalla tietokoneella :) 
Takana kotiutuminen Suomeen ja siihen perään vielä seurakunnan lastenleiri.
Nyt vihdoin on aika rauhoittua ja laittaa kotona paikat kuntoon.

Viime viikonloppuna ystävät pitivät meille juhlat kotiinpaluun kunniaksi,
kiitos teille ihanille ❤️
Laitan nyt reissusta Disneylandin kuvia näin sadepäivän piristykseksi!
Me vietimme siellä upean sadunhohtoisen päivän ja lapset olivat ihan innoissaan ❤️


Yövyimme kaksi yötä Kyriad Hotellissa ihan Disneylandin lähellä
(punainen nuoli alla olevassa kuvassa). 
Hotellimme oven vierestä kiersi bussit suoraan Disneylandiin joka välissä, 
joten kulkeminen hotellille oli lasten kanssa todella helppoa.
Matka jatkui Ranskasta Belgian, Hollannin ja Saksan kautta Tanskaan ja siellä tietty käytiin Legolandissa, josta voin jotain kuvakoostetta laittaa seuraavaan postaukseen.

Mutta nyt alkaa tämä kodin sisustaminen taas pitkästä aikaa! ❤️
Isomman tytön tapetit odottavat paketissa sopivaa hetkeä ja
kaikkea muutakin sisustusideoita on mielessä.  

Mutta nyt täytyy alkaa leipomaan huomista varten, 
joten näiden kuvien myötä ihanaa viikonloppua kaikille!

Terveisin, 
Anne

9 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin! =)
    Huikea, ihana matka takana :)
    Ihania kuvia ja tekstejä, mukana ollaan edelleenkin teidän tulevissa seikkailuissa ja arjessa :)

    t. Virpi

    VastaaPoista
  2. Minkälaisilla pysähdyksillä tulitte matkan? Löysittekö hyviä yöpymispaikkoja? Miten lapset viihtyivät autossa? Olisi tosi kiva jos voisit tehdä teidän paluumatkasta postauksen :) -Annika

    VastaaPoista
  3. Onpa upeita kuvia ja tosiaan tervetuloa takaisin Suomeen!

    VastaaPoista
  4. On teillä ollut upea vuosi! Ihania hetkiä ja kuvia välittynyt myös meille, kiitos niistä :)
    Onko ollut jotain, mikä on lopulta kotimaassa paremmin? Itse puoli vuotta Italiassa asuneena tiedän, etten ikinä voisi muuttaa sinne pysyvästi vaikka kaipuu on välillä kova..
    Kivoja sisustuslehtiä "uudessa" kodissa :)

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa takaisin! Päivä satumaassa on ihana juttu! Me nautimme kesäkuussa Magic Kingdomissa. :) Hyviä sisusteluja teille!

    VastaaPoista
  6. Olisi kiva lukea matkareitistänne enemmän, kauanko varasitte aikaa Pariisista Legolandiin matkatessanne, ajoitteko siis autolla (vuokra?) ja missä yövyitte? Kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
  7. Stumbled upon your blog - enjoyed my visit. JC

    VastaaPoista
  8. Tervetuloa takaisin Suomeen! Ihania kuvia (niinkuin blogissasi yleensäkin), joten kiinnostaisi tietää, minkälainen kamera sulla on käytössä? :)

    VastaaPoista
  9. Disneyland on ehdottomasti parasta, mitä maa päällään kantaa, aikuisillekin (ja etenkin lapsenmielisille aikuisille) ;) Itselleni Disney on sinällään myös tärkeä osa elämää, koska olen kasvanut sen kanssa. Toiveena olisi vielä päästä Floridan Disneyworldiinkin joskus - tosin näillä näkymin Pariisi Disneylandeineen kutsuu taas ensi kesänä kun saan viedä oman kummipoikani sinne (ja kyllä, meikäläinen käy siellä sitten neljättä kertaa :D)

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)